HISTORIA

Ollessaan metsätöissä Ruotsin Övertorneålla, Pentti Koivisto näki Volvo-metsätraktorin. Seuraavana vuonna hän osti itselleen samanlaisen. Urakointi alkoi H.Kurikan Sahalle Aavasaksalla. Seuraavana vuonna Veitsiluoto Oy tarjosi töitä ja Pentti hankki toisen metsätraktorin sekä palkkasi kaksi metsätyömiestä. Työmaat siirtyivät Kemin läheisyyteen ja perhe muutti vuonna 1969 Keminmaan Liedakkalaan. Työmaat lisääntyivät, kun myös Metsähallitus tarjosi urakoita. Koneita oli kuusi: puunkaatokone, karsimakone ja neljä metsätraktoria. Urakointi on jatkunut seuraavasti:

1966 Pentti Koivisto hankki ensimmäisen metsätraktorinsa

1967 Urakointi alkaa Veitsiluoto Oy:lle

1986 Ensimmäinen kouraharvesteri Lokomo 919/750H

1989 Pentti Koivisto menehtyi, Kirsti ja pojat jatkoivat yritystoimintaa

1989 Koneurakointi Koivistot Ky

1996 Koneurakointi Koivistot Oy

1997 Urakointia Saksassa

2003 Urakointia Ruotsissa

2004 Urakointia Jyväskylässä

2005 Urakointi jatkuu Meri-Lapin alueella

2013 AJ Metsä Oy

2014 AJ Metsä Oy Stora Enso Oyj:n Pohjois-Suomen hankinta-alueen Tähtiyrittäjä

Pentti Koivisto

Pentti Koivisto

Kouraharvester

Kouraharvester Timberjack, vm. 1997

Twigg

Twigg Korpijärvellä, v. 1975

NYKYPÄIVÄ


Nykyään Koneurakointi Koivistot Oy toimii AJ Metsä Oy:n urakoitsijana Meri-Lapin alueella. AJ Metsä Oy on Stora Enso Metsän alueurakoitsija ja sitä kautta hakkuita on tehty reilut 50 vuotta Pentin jalanjäljissä entiselle Veitsiluoto Oy:lle, nykyiselle Stora Enso Oyj:lle muutamaa lyhyttä urakkaa ulkomailla ja kotimaassa lukuun ottamatta. 2000-luvun alussa Kirsti jäi yrityksen toiminnasta eläkkeelle, Alpo ja Jori jatkoivat toimintaa.

Koneurakointi Koivistot Oy:n työntekijät lähdössä puunkorjuuseen

Koneurakointi Koivistot Oy:n työntekijät lähdössä puunkorjuuseen


Yrityksen toiminta on kehittynyt nykyajan vaatimusten mukaiseksi. Yrityksellä on uusi konekanta ja erittäin osaava ja motivoinut henkilöstö. Toimitusjohtajana toimii Alpo Koivisto ja yhdessä Jori Koiviston kanssa on toiminnasta muokkautunut vuosien kuluessa yli kymmenen henkeä työllistävä yritys. Matkalla on ollut haasteita, mutta kovalla yrittämisellä on menty eteenpäin.

Koneurakointi Koivistot Oy:n työntekijät Ponssen tehtaalla

Koneurakointi Koivistot Oy:n työntekijät Ponssen tehtaalla


Yritys on ilmoittautunut PEFC-sertifikaattiin. Työntekijät ovat suorittaneet FSC-sertifikaattikoulutuksen. Hakkuita tehdään Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan, Tornion, Ranuan ja Ylitornion alueilla.

Juhlimme työnmerkeissä reilun 50 vuoden työsarkaa koneellisen puunkorjuun parissa.

Ponsse Beaver lavetilla

Ponsse Beaver lavetilla

50 VUOTTA KONEELLISTA PUUNKORJUUTA MERI-LAPIN ALUEELLA

KALUSTO


Koneurakointi Koivistot Oy:llä on 5 motoa, 2 ajokonetta ja 2 lavettia. Kalusto on suurimmaksi osaksi kotimaisten valmistajien tuotteita. Lisäksi on työkäyttöön autoja. Yrityksen halli sijaitsee Keminmaan teollisuusalueella. Hallilla tehdään koneiden huoltotöitä ja operaatiopäällikön toimisto on siellä.

Ponsse Scorpion

Ponsse Beaver

Ponsse Buffalo

John Deere

Sisu


Metsäkoneita

Metsäkoneita

Ponsse Scorpion

Ponsse Scorpion

Ponsse Buffalo

Ponsse Buffalo